Tapasin kuolleen isoäiti unessa viime yönä.
Tämä oli toinen kerta.
Tunsin kuinka pelko sävähti kehoni lävitse.
Miltä hän näyttäisi, mitä hän sanoisi?
Isoäidin asunto näytti kovin vieraalta, ehkä se oli
koti, jonka hän oli hankkinut vanhainkodissa
asuessaan - muistan kuinka hän puhui siitä.
Punainen räsymatto oli tuttu, ei oikeastaan mikään muu.
Hän istui keittiössä, olin tunnistavinani harmaat hiukset,
käsityön ylle kumartuneen hahmon.
Ehkä hän leikkasi matonkuteita tai virkkasi.
Kun pääsin aivan lähelle, näin hänen kasvonsa; ne
olivat vieraan ihmisen valjut ja turpeat kasvot, aivan kuin
hän olisi maannut järven pohjassa päivän tai pari.
Sitten hän kaatui rymähtäen tuolilta eteeni, jalkojeni juureen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment